 |
Orkesteri
Saavutukset
Muuta
|
|
|
|
|
|
La Tempesta on vuonna 1997
perustettu kamariorkesteri, jonka soittajat ovat pääosin
suomalaisia, nuoria musiikin ammattilaisia. Orkesterin vahvuus
on 20-30 muusikkoa. La Tempesta on toiminut -musiikkijuhlien festivaaliorkesterina
aina ensimmäisistä vuoden 1998 juhlista lähtien.
La Tempestan toiminta on alusta alkaen ollut ennakkoluulotonta
ja monipuolista. Ohjelmisto vaihtelee barokkimusiikista
Piazzolan tangoihin ja nykymusiikin esityksiin. Orkesterilla
on oma . Orkesteri toimii myös
kamarimusiikillisena yhteisönä, joka muodostaa sekä
keskuudestaan, että vierailijoiden kanssa erilaisia
kamarimusiikkikokoonpanoja.
La Tempestan muusikot opiskelevat ja työskentelevät orkesteri-
ja opetustehtävissä eri puolilla Suomea sekä ulkomailla.
La Tempesta 1997-2007
La Tempestan motto lienee sama kuin muskettisotureiden: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vuonna 1997 ystäväjoukko päätti perustaa orkesterin, joka olisi itsenäinen ja riippumaton ja joka siten voisi itse määritellä toimintansa sisällön. Ensimmäinen konsertti oli Keravan seurakuntasalissa marraskuussa 1997. Konsertin johti Jan Söderblom ja solistina soitti Joanna Broman, piano - vielä nykyäänkin ainoa La Tempestan ei-jousisoittajajäsen. Ohjelmisto koostui Sibeliuksen ja Mozartin musiikista. Alkuun päästyään La Tempesta on kymmenvuotisen taipaleensa aikana esiintynyt kaikissa pääkaupunkiseudun merkittävimmissä saleissa kapellimestareinaan ja solisteinaan niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin huippuja. Toiminnalle jatkuvuutta on tuonut myös Oulunsalo Soi - musiikkijuhlien festivaaliorkesterina toimiminen.
Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Izumi Tateno pyysi La Tempestaa juhlien orkesteriksi vuonna 1998. Sen jälkeen orkesteri on ollut mukana festivaalilla joka kesä. Puolentoista viikon tiiviistä soittorupeamasta on vähitellen muodostunut tärkeä kiinnekohta La Tempestan toiminnassa, ja kesällä loma-aikaan orkesterin muusikot on helpompi koota kokoon maailman eri laidoilta. Voidaankin sanoa, että La Tempesta on kehittynyt yhdessä musiikkijuhlien kanssa, vähitellen kohti vaativampia tehtäviä. Orkesteriohjelmiston lisäksi tempestalaiset ovat esittäneet myös kamarimusiikkia yhdessä juhlien muiden taiteilijoiden kanssa. Erityisen suuri vastuu juhlilla orkesterilla oli vuonna 2005, jolloin sen muusikot olivat festivaalin vuoden taiteilijoita.
La Tempestaa ovat juhlilla johtaneet mm. Tetsuji Honna, Juha Kangas, Jani Sivén, Miklos Spanýi sekä Yuri Nitta. Solisteina ovat vuosien varrella vierailleet mm. Izumi Tateno, Erkki Rautio, Tomoko Kato, Bryndis Halla Gylfadottir, Masayuki Kino, Petri Kumela, Georg Friedrich Schenk, EUSIA-jousikvartetti, Meri Siirala, Tuuli Lindeberg ja Krista Kujala.
Juhlien monipuolisissa konserteissa La Tempestalla on ollut myös mahdollisuus tutustua valtaosaan kamariorkesterien perusohjelmistosta. Vuoden 2004 festivaaleilla La Tempestasta ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterista muodostettiin suurkamariorkesteri, joka Juha Kankaan johdolla kantaesitti P.H. Nordgrenin Pianokonserton vasemmalle kädelle op. 129, solistina Izumi Tateno. Vuonna 2000 kantaesitettiin Takashi Yoshimatsun teos ”And Birds Sing Again” op.58.
Barokkiyhtye
Barokki ja muu vanha musiikki ovat kuuluneet alusta asti La Tempestan repertuaariin, juontaahan orkesterin nimikin osittain Vivaldin La Tempesta di Mare - konsertoista. Ensimmäisten Oulunsalon musiikkijuhlien jälkeen orkesterissa ilmeni kiinnostusta paneutua barokkimusiikkiin hieman syvemmin. Vuodesta 2000 barokkiohjelmistoa on harjoittanut aina alan ekspertti, ensin Kreeta-Maria Kentala ja kahtena seuraavana vuonna viulisti Aki Sauliére ja urkuri/cembalisti David Schrader. Vuonna 2003 aika oli kypsä autenttisten soittimien käyttöönottoon. Barokkiviulujen ja -jousten erityisominaisuuksiin tempestalaisia perehdytti viulisti Elisabeth Blumenstock ja cembalon taakse siirtyi Miklos Spanýi. Kahtena seuraavana vuonna ohjausvuorossa oli sellisti Jussi Seppänen, ja ohjelmisto laajentui renessanssi- ja barokkimusiikista myös klassismiin, Mozartin ja Boccherinin sävellyksiin. Jo mainittujen lisäksi barokkiyhtyeen solisteina ovat soittaneet huilistit Aleksis Kossenko ja Hanna Haapamäki sekä viulisti Masayuki Kino ja kitaristi Petri Kumela.
La Tempesta & Piazzolla
Argentiinalainen tango ja erityisesti Astor Piazzollan musiikki ovat kuuluneet La Tempestan repertuaariin aina ensimmäisistä Oulunsalo Soi – festivaaleista lähtien. Erityisesti yhteistyö harmonikka- ja bandoneontaiteilija Ville Hiltulan kanssa on tutustuttanut orkesteria tähän yleensä kamariorkesteriohjelmistoon kuulumattomaan tyyliin. Orkesterin konserttimestari Janne Tateno kuuluu molempiin Hiltulan tangoyhtyeisiin, sekä Nuestro Tiempoon että Tangueros Polaresiin. Vuonna 2001 La Tempesta järjesti Piazzolla - konsertin Helsingin konservatoriolla. Konsertin johti Pertti Pekkanen ja solisteina soittivat Ville Hiltulan ja Nuestro Tiempon lisäksi Izumi Tateno, Petri Aarnio ja Riitta Pesola. Vuoden 2003 Oulunsalon festivaaleilla orkesterilla oli kunnia esiintyä argentiinalaisen tangon ”grand old manin”, itse Piazzollan kanssa soittaneen pianistin, Alberto Neumanin kanssa. Tangueros Polaresin kanssa Piazzollaa vanhempaa argentiinalaista tangoa ovat myös tulkinneet bandoneonisti Leo Vervelde sekä laulaja Atte Kekkonen.
Japanissa
Jo perustamisesta lähtien tempestalaisten unelmana oli päästä kiertueelle Japaniin. Vuonna 2005 vuosien uurastus palkittiin ja yhteinen unelma toteutui.
Kutsun kiertueelle esitti Aichi International Arts Festival, joskin Izumi Tatenolla oli suuri vaikutus asiaan. Tateno esiintyi kiertueella La Tempestan solistina, kapellimestarina oli Tetsuji Honna. Orkesterikonsertteja oli kaiken kaikkiaan kolme: Tokiossa, Nagoyassa ja Haramachissa. Ohjelmisto koostui pääosin suomalaisesta ja japanilaisesta musiikista: ohjelmassa olivat mm. Nordgrenin Pianokonsertto vasemmalle kädelle ja Pelimannimuotokuvia sekä Sibeliuksen Rakastava -sarja. Toru Takemitsun Three Film Scores -teoksen lisäksi orkesteri esitti ylimääräisinä numeroina mm. japanilaisia kansansävelmiä. Poikkeuksena tähän suomalais-japanilaiseen linjaan toi Pjotr Tsaikovskin Serenadi jousille, joka soi kaikkien konserttien komeana päätösnumerona.
Pääkonserttien lisäksi La Tempestalla ja sen kamariyhtyeillä oli konsertteja eri kouluilla. Nämä tilaisuudet juonsi suvereenisti ja paikallisten reaktioista päätellen osuvalla huumorilla höystettynä orkesterin oma viulisti, japanilainen Sachie Sawada. Lisävärinsä koko kiertueen tunnelmaan toivat niin uudet kuin vanhatkin japanilaiset muusikkojäsenet, jotka otettiin vastaan avosylin.
Japanin kiertueen aikana La Tempesta pääsi myös levyttämään AVEX-yhtiölle, yhdessä Izumi Tatenon kanssa, Nordgrenin Pianokonserton vasemmalle kädelle. Lyömäsoitinosuudet soitti niin kiertueen konserteissa kuin levytyksessäkin japanilainen Yukie Nonogaki. Levy julkaistiin huhtikuussa 2006 ja se sisältää myös Tatenon ja EUSIA -kvartetin jäsenten tulkitseman Erich Korngoldin Pianokvarteton 2 viululle, sellolle ja pianon vasemmalle kädelle.
Yhteismusisointia
Levytyksen lisäksi La Tempestalla on ollut tilaisuus tehdä yhteistyötä eri tahojen kuten Suomalaisen Kamarioopperan kanssa. Joulukuussa 2004 La Tempesta konsertoi yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kanssa. Konsertin johti Stadian orkesterin- ja kuoronjohdon lehtori Jani Sivén ja solistina soitti Stadian opiskelija, La Tempestan sellisti Markus Pelli. Myös huhtikuussa 2005 Sello-salin konsertissa solistina esiintynyt kitaristi Mika Kirsi oli tuolloin Stadian opiskelija. Lähtölaukauksena Japaniin pidetyn konsertin johti Anna-Maria Helsing.
Marraskuussa 2005 ja lokakuussa 2006 La Tempesta konsertoi säestävässä ominaisuudessa Sibelius-Akatemian DocMus -sarjan konserteissa. Ensimmäisen konsertin johti Jyri Nissilä, solisteina soittivat kitaristit Rody van Gemert, Mikko Ikäheimo ja Janne Malinen. Jälkimmäisen konsertin solisti saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalo on La Tempestalle tuttu aiempien vuosien levytyksestä sekä orkesterin omasta konsertista Temppeliaukion kirkossa maaliskuussa 2006. Molemmat Tuomisalo-konsertit johti Sasha Mäkilä, joka opiskeli Helsingin konservatoriossa orkesterin perustajajäsenten kanssa samaan aikaan.
Orkesterikonserttien lisäksi La Tempesta on järjestänyt jo vuodesta 2001 alkaen loppiaisen tienoille ajoittuvan kamarimusiikkikonsertin, jonne orkesterin muusikot ovat koonneet ohjelmaa milloin minkäkin teeman mukaisesti. Kamarimusisointi ei ole jäänyt ainoastaan näiden konserttien ja Oulunsalon festivaalin konserttien varaan: ohjausta tälläkin saralla on antanut mm. Yuko Mori, jonka erityislaatuiset metodit ovat avanneet tempestalaisille uusia ovia ja näkökulmia.
Hallitsevin piirre tempestalaisissa onkin juuri kamarimuusikkous, joka luo koko toiminnalle tietyn demokraattisen hengen. Muusikoina tempestalaiset ovat kasvaneet kuluneina vuosina opiskelijoista ammattilaisiksi. On ihailtavaa havaita, että yhä edelleen ydinjoukkio löytää aikaa ja energiaa soittaakseen La Tempestassa oman päivätyönsä ohella.
|
|
|