 |
Orkesteri
Saavutukset
Muuta
|
|
|
|
|
|
Kamelia-kvartetti sai alkunsa kesällä 2003 Oulunsalon musiikkijuhlien perinteisillä tervetuliaisjuhlilla pihakeinussa, kun Heinillä, Kirsillä, Emmalla ja Pialla heräsi ajatus yhteisestä kamarimusisoimisen aloittamisesta. Jokainen kvartetin jäsenistä oli musisoinut tahoillaan eri kvarteteissa ja kamarimusiikki yhtyeissä aikaisemmin. Tällä kertaa kaikkien ajatuksena oli, että kamarimusisoiminen olisi paitsi haasteellista ja kunnianhimoista soittamista, myös rajoja kaihtavaa musisoimista, jossa yhdistyisi niin perinteinen kvartettisoitto kuin poikkitaiteellistenkin teoksien esittäminen luovassa, innostuneessa ja ennakkoluulottomassa ilmapiirissä. Niinpä nämä neljä päättäväistä naista sitten kokosivat syksyllä 2003 voimansa ja perustivat Kamelia-kvartetin ja huomasivat viihtyvänsä keskenään oikein hyvin!
Kvartetin nimi viittaa kameliakukkaan (camellia japonica), joka on itäaasian vuoristoseuduilta kotoisin oleva syreenin tavoin kukkiva pensas. Kamelia kukkii joko valkoisin tai hennonpunaisin kukin. Kamelian kukat muistuttavat ruusunkukkia ja voivat olla yksinkertaisia tai kerrannaisia.
Kamelia viittaa myös ranskalaisen kirjailijan Alexandre Dumas nuoremman kirjoittamaan kuuluisaan romaaniin Kamelianainen (1848). Kamelianainen elää legendaarista elämäänsä vuosisadasta toiseen. Kuvatessaan Margueriten ja nuoren Armandin rakkautta Alexandre Dumas on luonut teoksen, jonka säkenöivää runollisuutta aika ei pysty himmentämään. Teos on innoittanut myös elokuvantekijöitä ja säveltäjiä, joista tunnetuimpia ehkä George Cukorin kuuluisa elokuva Kamelianainen (1937) sekä Giuseppe Verdin ooppera La Traviata (1852).
Kvartetin jäsenet ovat kukin omilla tahoillaan soittaneet monissa eri orkestereissa ja kamarimusiikkiyhtyeissä ja konsertoineet omin soolokonsertein sekä kotimaassa että ulkomailla. He ovat myös kaikki kamariorkesteri La Tempestan jäseniä. Ensimmäisen kerran Kamelia-kvartetti esiintyi helmikuussa 2004 Helsingin Konservatorion järjestämässä Aikamme kamarimusiikkia -konserttisarjassa esittäen klassisen musiikin saralla vähemmän tunnetumman Kaj Chydeniuksen musiikkia. Yhteistyö jatkuu säveltäjän kanssa, ja Kamelia-kvartetin tarkoituksena on lähitulevaisuudessa esittää Chydeniuksen aiemmin säveltämää jousikvartettimusiikkia sekä hänen Kamelia-kvartetille säveltämäänsä musiikkia.
Kamelia-kvartetissa soittavat : Kirsi Ruotsala, viulu, Emma Partanen, viulu, Pia Sävelkoski, alttoviulu sekä Heini Mielonen, sello.
|
|
|